Myymme, otamme vastaan ja ostamme hyväkuntoisia kirjoja.
Meiltä löytyy laaja kattaus eri aihepiirien kirjallisuutta tiede- ja tietokirjoista kaunoon, arkkitehtuurista kutomiseen, taiteesta merenkulkuun ja musiikista puutarhaan sekä kaikkea siltä väliltä.
Parhaillaan tarjolla on runsaasti joululahjoiksi soveltuvaa kirjallisuutta. Myös lahjakortti on oiva tapa muistaa läheistä. Mikäli haluat yllättää tai yllättyä itse, niin saatavilla on viiden euron hintaisia yllätyskirjapaketteja.
Järjestämme tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia. Tiloissamme voi myös ihastella vaihtuvia taidenäyttelyitä sekä nauttia teetä ja kahvia kirjojen selailun lomassa.
Tervetuloa tekemään kirjalöytöjä, lueskelemaan nojatuoliin ja katselemaan näyttelyitä sekä nauttimaan rauhasta keskellä Helsingin vilinää!
Antikvariaattimme löytyy Helsingin yliopiston keskustakampuksen kainalosta osoitteesta Vuorikatu 5, 00100 Helsinki. Palvelemme asiakkaita maanantaista perjantaihin klo 11–18 ja lauantaisin klo 11–16.
Akvarelleja Árchezista
Helmikuun akvarellinäyttely vie meidät ihanaan Espanjaan. Vuosittain ryhmä suomalaisia kokoontuu maalaamaan Árchezin kylään Andalusiaan Krisse Sulosen johdolla. Nyt saamme jälleen ihailla siveltimien jälkiä.
Lämpimästi tervetuloa taiteen äärelle kirjojen keskelle!
Tapahtumia
Haluaisitko järjestää tapahtuman Sofiassa tai saada taidetta esille myymälämme seinille?
Tilamme soveltuu oivasti kirjojen julkistamistilaisuuksiin, kirjailija- ja tutkijatapaamisiin sekä vaikkapa lukupiiri-iltamiin. Lisäksi tarjoamme seiniämme taiteen näyttelytilaksi.
Mikäli sinulla on idea Sofiassa järjestettävästä tapahtumasta tai taidenäyttelystä, niin otathan yhteyttä sähköpostitse:
palvelu@antikvariaattisofia.fi.
Kirjat kiertoon!
Lähestyykö muutto tai alkaako remppa? Vai pitääkö kirjoista luopua muuten vaan tai löytää pikaisesti läheisen kirjoille uusi koti? Me haluamme auttaa!
Otamme vastaan ja ostamme hyväkuntoisia kirjoja. Isommat erät noudamme luotettavasti kotoasi tarvittaessa nopeallakin aikataululla.
Kerro kirjoistasi meille mieluiten kuvien kera sähköpostitse palvelu@antikvariaattisofia.fi tai puhelimitse 040 4640095 ja sovitaan asiasta tarkemmin.
Yhteistyömme Helsingin yliopiston Alumniyhdistyksen kanssa jatkuu myös vuonna 2025.
Alumniyhdistyksen jäsenet saavat meiltä kirjaostoistaan 20 prosentin alennuksen näyttämällä voimassa olevaa jäsenkorttiaan.
Tutustu Alumniyhdistyksen toimintaan ja liity jäseneksi!
Haluamme kannustaa opiskelijoita lukemaan tenttikirjojen lisäksi muutakin kirjallisuutta.
Voimassa olevaa opiskelijakorttia näyttämällä opiskelijat saavat meiltä kirjaostoistaan kymmenen prosentin alennuksen.
Blogimme tarjoaa kirjoituksia kirjallisuudesta, lukemisesta, kirjailijoista, tieteestä ja tutkijoista sekä antikvariaattimme arjesta.