Päät­ty­mä­tön­tä riemua Sofiassa

Yksi antikvariaatissa työskentelyn monista hienoista puolista on se, että käsiin putoaa päivittäin kirjoja, jotka tekee heti mieli lukea. Toimittaja D. T. Maxin kirjoittama David Foster Wallacen elämäkerta oli yksi teoksista, joka päätyi väliaikaisesti yöpöydälleni. Elämäkerta valotti kirjailijan persoonaa ja inspiroi minut tilaamaan massiivisen järkäleen, vuonna 2020 suomennetun Päättymättömän riemun, minkä lukemista olin jo tovin suunnitellut.

Allekirjoittaneen, vuonna 1978 syntyneen, yksi ongelmista tai haasteista on, että nykyisin maailmassa on lähes kaikkea liikaa. Ennen oli monin tavoin helpompaa. Televisiokanavia oli kolme ja kiinnostavia tv-ohjelmia tuli pari kertaa viikossa. Internetiä tai kännyköitä ei ollut. Kirjoja oli ja niitä luin hyvin paljon.

Nyt tietokone ja puhelin ovat pullollaan uutisia ja muuta potentiaalisesti kiinnostavaa luettavaa tai ainakin silmäiltävää. Suo­ra­tois­to­pal­ve­luis­sa on niin paljon elokuvia, dokumentteja ja sarjoja, että niitä ei ehdi katsoa. Koska ihmisen aika on rajallinen, on syytä aika ajoin miettiä, miten sen käyttää.

On hämmentävää ajatella, että jos elän 80-vuotiaaksi, minulla on vielä noin 1 924 lauantaita edessäni. Lähtökohtaisesti pyrin nauttimaan jokaisesta. Mikä elokuva olisi paras valinta, kun päiviä on edessä äärellinen määrä? Huomaan, että tätä päätöstä on vuonna 2022 vaikea tehdä itse. Helpompaa on Internetin avulla selvittää, mistä muutovat pitäneet. Tuntuu jollain tavalla järjettömältä valita katsottavaksi elokuva, jota suurin osa katsojista on pitänyt surkeana, jos vaihtoehtona on elokuva, jonka lähes kaikki ovat arvioineet loistavaksi.

Miten tämä liittyy 1052-sivuiseen Päättymättömään riemuun? Näin pitkän teoksen aloittaminen on huomattava ajallinen investointi ja tästä syystä tuttu ilmiö nosti päätään. Onko kirja tarpeeksi hyvä, että se kannattaa lukea? Yöpöydälläni ja muilla hyllyillä on vinoja pinoja kirjoja, jotka odottavat vuoroaan. Osa näistä liittyy tutkimukseeni, joten niiden lukeminen on hyödyllistä eri mielessä kuin Päättymätön riemu. Tai näin joku voisi ainakin väittää. Jotkin pinossani olevat teokset ovat todennäköisesti helpompia kuin Wallacen kirja. Niiden kohdalla ei tarvitse ajatella yhtä paljon, mikä on hyvästä, jos kirjan haluaa rentouttavan päivän päätteeksi.

Kiusaus selvittää, mitä muut ovat ajatelleet Päättymättömästä riemusta voisi olla suuri. Tiedän, että se on saanut arvosanan 4,26 Goodreads-palvelun 82 098 arvostelijalta. Stephen Kingin It, eli Se, on saanut arvosanaksi 4,25, joskin arvostelijoita on lähes miljoona. Ehkä Se, josta vuonna 1992 kovasti pidin, ja Päättymätön riemu ovat siis yhtä hyviä tai yhtä huonoja?

Mielenkiintoista kyllä, toisin kuin elokuvien kohdalla, en ole koskaan valinnut kirjaa sen perusteella, miten muut ovat sitä arvioineet. Joskus olen tosin jälkikäteen mielenkiinnosta selvitellyt, miten muut ihmiset ovat kokeneet jonkin lukemani teoksen. Tartun siis Wallacenkin kirjaan kiinnostuksella, ilman ennakkotietoja tai luuloja ja annan kirjan tehdä vaikutuksen, millainen se sitten onkaan. Jo 33 ensimmäistä sivua ovat olleet kaksijakoinen kokemus. Ensimmäisen viiden sivun jälkeen meinasin jo päättää, että tämä oli tässä, mutta sivulla 17 huomasin hymyileväni lukiessani ilmauksen ”Lukee kuin imuri.” Tunnistinko kenties imurista itseni? En ehkä pystykään laskemaan teosta käsistäni ennen viimeistä sivua. Kiinnostava matka siis epäilemättä edessäni. Tulevat viikot kertovat, onko se päättymätöntä riemua.

FT Antti Kuusela

Antikvariaatti Sofian toimitusjohtaja

Kuva: Antti Kuusela.